Näkemiin, ellei hyvästi

Moi,
kuten julkaisutahdista on ehkä ollut pääteltävissäkin, muut asiat ovat nyt vieneet vähäisen tarjolla olevan vapaa-aikani, eikä uusia applikaatio-proggiksia ole tullut aloitettua. Huomasin kuitenkin, että näihin kirjoituksiin tulee edelleen jonkin verran hakuosumia, joten ajattelin että olisi asiallista jollain tapaa päätellä tämä projekti.

Sweetest Kid myy tasaiseen yhden kappaleen viikkovauhtiin, joten ohjelmistomiljonääriys saa vielä tovin odottaa. Oli kuitenkin mukava todeta, että härkäpäisyydellä on mahdollista päästä osaamistasolta ”atk-ajokortti” julkaisukelpoisen applikaation laatimiseen alle vuodessa.

Ideoita olisi vielä varastossa yksi jos toinenkin, mutta aivan yhtä yksinkertaista toiminnallisuutta kuin eka applikaatiossani ei näillä näkymin tunnu mielekkäältä toistaa, ja monipuolisemmat appsit edellyttäisivät vielä moninverroin enemmän aikaa ja sitoutumista sekä yleensä myös jonkinlaisen työryhmän.

Näillä näkymin harrastus on siis jäissä, mutta kukapa tietää, mitä jatkossa tapahtuu. Kiitos kaikille seuraamisesta, toivottavasti saitte irti ainakin jotain – ellei muuta niin parit hörönaurut tämän märkäkorvan kämmäilyistä 😉

Mainokset